Kivijalasta kauppakeskuksiin – kaupankäynnin muutos synnytti uudenlaisen mainosmedian

 

Ulkomainosyhtiö Clear Channel on digitaalisen mainonnan edelläkävijä Suomessa. Myös kauppakeskusmainonnassa yhtiö on Suomen vahvin, ja kasvaa jatkuvasti. Clear Channelin ainutlaatuinen mainoslaiteverkosto on synnyttänyt kokonaan uuden median: digitaalisen kauppakeskusmedian.

Viiden uuden kauppakeskussopimuksen myötä Clear Channelin mainoslaiteverkosto kattaa nyt peräti 30 kauppakeskusta 16 kaupungissa. Digitaalisia mainospintoja kauppakeskuksissamme on nyt yhteensä 325. Digitaalinen kauppakeskusmedia onkin yksi Suomen nopeimmin kasvavista valtakunnallisista medioista. Yhtiön tekemän selvityksen mukaan kuluttajat tekevät suurimman osan ostopäätöksistään kaupan sisällä, ja näin ollen kauppakeskusmedian kautta mainos tavoittaa kuluttajat juuri oikealla hetkellä.

- Kaupankäynti on siirtymässä kivijalkamyymälöistä kauppakeskuksiin. Ostosten ja oheispalvelujen parissa viihdytään aamusta iltaan, joten kauppakeskusmedian tavoittavuus on erinomainen. Väkevän digitaalisen mainoslaiteverkostomme avulla kuluttajat tavoitetaan ostopäätösten äärellä. Satsaamme laadukkaisiin digitaalisiin mainoslaitteisiin sekä laajaan verkostoomme myös tulevaisuudessa, tuote- ja kehitysjohtaja Lassi Tolonen Clear Channel Suomi Oy:stä kertoo.

Clear Channel on digitaalisen mainonnan edelläkävijä

Clear Channelilla on kehitetty digitaalista mainontaa ja mainoslaiteratkaisuja jo pitkään. Digitaalisuuden edut mainostajalle ovat lyömättömät. Kauppakeskuksista on tullut Suomen kaupankäynnin uusi kivijalka, ja siksi Clear Channelin mainoslaiteverkosto on erittäin tehokas media.

- Digitaalisen mainonnan hyötyjä ovat esimerkiksi reaaliaikaisuus, liikkuvan kuvan huomioarvo ja mahdollisuus räätälöidä mainontaa eri kohderyhmille eri aikoina. Yhteistyö Clear Channelin kanssa tarjoaa mainostajalle valtavan kontaktimäärän kustannustehokkaasti. Palvelemme sekä valtakunnallisia toimijoita että paikallisia mainostajia innovatiivisesti ja tehokkaasti, Tolonen sanoo.

Clear Channelin kauppakeskusmedia tavoittaa kuluttajat valtakunnallisesti

Clear Channelin digitaaliset mainosnäytöt löytyvät nyt peräti 30 kauppakeskuksesta ympäri Suomen. Kauppakeskukset elävät voimakasta kasvuvaihetta ja uusia keskuksia syntyy entistä paremmille liikepaikoille. Clear Channelin kauppakeskusmedia kattaa vahvalla verkostollaan Suomen suurimmat talousalueet – uutuutena Oulun keskustaan rakentunut kauppakeskus Valkea.

- Uskomme digitaalisen mainonnan kasvuun ja siksi iloitsemme, kun jo nyt Suomen laajin mainoslaiteverkosto kasvaa entisestään. Erityisen hienoa on, että mainostajat tavoittavat jatkossa myös Oulun talousalueen kuluttajat, kun digitaaliset näyttömme otetaan käyttöön Valkean kauppakeskuksessa Oulussa ja Kempeleen Zeppelinissä. Lisäksi vahvistamme läsnäoloamme pääkaupunkiseudulla Itä-Helsinkiin avautuvan uuden Easton-kauppakeskuksen myötä ja Keski-Suomessa Jyväskylän ytimessä sijaitsevassa Sokos-keskuksessa sekä Tampereen talousalueella Ylöjärven kauppakeskus Elossa, myyntijohtaja Ville Bergman Clear Channel Suomi Oy:stä listaa.
 
Clear Channel Suomi Oy
Lisätiedot:
tuote- ja kehitysjohtaja Lassi Tolonen p. 0207 312 003
myyntijohtaja Ville Bergman p. 0207 312 043