Ostosympäristö, Kaupunkiympäristö

SF FILM ILAHDUTTI INTERAKTIIVISELLA KAMPANJATOTEUTUKSELLA

SF Film toi digitaaliset värityskuvat Kauppakeskus Kampin kävijöiden kokeiltavaksi Late Lammas: Farmageddon -elokuvan merkeissä. Kampanja oli onnistunut ja Clear Channel sai kiitosta erinomaisesti sujuneesta yhteistyöstä.

asiakas: SF Film
tavoite: saada mahdollisimman moni katsomaan Late Lammas -elokuva: Farmageddon elokuvateatterissa sekä saada mahdollisimman paljon kuvajakoja
kohderyhmä: 4-12 vuotiaat lapset sekä heidän vanhempansa ja isovanhempansa.
kampanja-aika: 7.10.-13.10.

Erikoistoteutus TAVOITTAA JA AKTIVOI KOHDERYHMÄN

SivukuvaKauppakeskus Kampissa sijaitseva Shopping Digital -näyttö koteloitiin elokuvan avaruusaiheiseen teemaan sopivaksi. Jo leikkisä kotelointi houkutteli kauppakeskuskävijöitä interaktiivisen mainoksen äärelle. Ruutua koskettamalla pääsi valitsemaan haluamansa värityskuvan, minkä jälkeen väritetyllä taideteoksella sai osallistua elokuva-aiheisten palkintojen arvontaan.

Interaktiivista värityskuvatoteutusta hyödynnettiin myös Finnkinon kahdessa mainospinnassa. Erikoistoteutus tehtiin yhteistyössä Inuitsin kanssa. Lisäksi kampanja näkyi staattisissa Adshel-mainospinnoissa sekä Shopping Digital -näytöillä, jotta näkyvyys ja toisto saataisiin maksimoitua. Valittu kokonaisuus räätälöitiin asiakkaan tarpeisiin sopivaksi valitsemalla mainospinnat kaupungeista, joissa Finnkino-elokuvateatterit sijaitsevat.

”Late Lammas -erikoisratkaisulla yritettiin aktivoida kohderyhmää sekä tavoittaa heitä tavallisesta poikkeavalla tavalla. Ulkomainonnalla ylipäänsä haimme laajempaa peittoa elokuvan kannalta tärkeimmissä kaupungeissa”,
kertoo Marika Lammi, Project Manager Digital Media,
SF Film Finland Oy.

Katso videolta, kuinka erikoisratkaisu ilahdutti perheen pienimpiä! 
katso video 

HYVÄLLÄ YHTEISTYÖLLÄ SAAVUTETAAN
ONNISTUNUT KAMPANJA

Noin joka 10. minuutti joku aloitti värityskuvan värittämisen1, ja tämä vuorovaikutuksen määrä saatiin aikaan jo yhdellä mainoslaitteella! Vuorovaikutuksen avulla mainos jää paremmin asiakkaan mieleen ja kasvattaa sitoutuneisuutta. Myöskään tavanomaisten katsekontaktien määrää ei pidä aliarvioida: Erikoistoteutukseen valitulla näytöllä on mahdollista tavoittaa jopa 480 1152 ohikulkijaa viikon aikana. Kampanja toimi hyvin, sillä elokuva on jo ylittänyt alkuperäisen katsojatavoitteensa. Vaikka erikoistoteutuksesta jaettiinkin odotettua vähemmän kuvia, kampanja huomattiin hyvin ja sen parissa vietettiin aikaa.

”Yhteistyö Clear Channelin kanssa sujui todella hyvin ja mutkattomasti. Erikoistoteutus suunniteltiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja lopputulos oli todella hieno. Arvostan suuresti sitä, että Clear Channelin henkilökunta seurasi värittäneiden määriä kampanjan aikana, ja ehdotti heti kampanjan alussa muutoksia luovaan toteutukseen saadaksemme ohikulkijoita aktivoitumaan paremmin. Minulla oli koko yhteistyön ajan suunnitteluvaiheesta jälkipyykkiin tunne, että Clear Channel halusi tämän onnistuvan ja että teimme tämän yhdessä”,
kertoo Marika Lammi, Project Manager Digital Media, SF Film Finland Oy.

Tutustu Kaupunkiympäristö-tuotteisiin Tutustu Ostoympäristö-tuotteisiin

DIGITAALISUUS MAHDOLLISTAA UNIIKKIEN,
INNOVATIIVISTEN KAMPANJOIDEN TOTEUTUKSEN

Digitaalisuus on tuonut mukanaan täysin uudenlaisia mahdollisuuksia ulkomainonnalle. Dynaamisuus kiinnittää ohikulkijoiden huomion erinomaisesti. Liikkuvalla kuvalla saat mainoksellesi 60 %:a pidemmän katseluajan3 ja ajankohtainen mainos parantaa sitoutuneisuutta 32 %4. Sen lisäksi, että digitaalinen ulkomainonta on tutkitusti tehokas mainoskeino, se myöskin tarjoaa mainostajalle erinomaiset edellytykset luoda yhä innovatiivisempaa ja luovempaa mainontaa. Värityskuvien lisäksi digitaalisissa mainospinnoissamme on nähty muun muassa takatukkageneraattori, nopeustutka sekä useita erilaisia pelejä. Vaikka perinteiset mainostoteutukset toimivat yhä erinomaisesti, nyt sinulla on halutessasi mahdollisuus kokeilla uutta ja uniikkia toteutusta. Katso esimerkiksi, miten Pepsodent hyödynsi kasvonilmeitä tunnistavaa motion sensor -kameraa mainoskampanjassaan.
Jatkossa vain mielikuvitus on ulkomainoskampanjoiden rajana!

YHDISTÄ DIGITAALISEN ULKOMAINONNAN UNIIKIT HYÖDYT
KLASSISEN ADSHELIN KATTAVUUTEEN

Oletko miettinyt digitaalisen ja staattisen ulkomainonnan yhdistämistä? Se on erinomainen idea, sillä molemmilla mainosmuodoilla on omat vahvuutensa. Staattiset Adshel-mainokset tavoittavat kattavasti kaupunkien vilkkaimmilla paikoilla ja ostopaikkojen läheisyydessä. Riippumatta siitä, onko tavoitteenasi vallata Tampere, Rovaniemi vai Pääkaupunkiseutu, voit tehdä sen Adshel-verkostomme avulla.

Myös tutkimus puhuu mainosmuotojen yhdistämisen puolesta. Iso-Britanniassa tehdyn kyselytutkimuksen5 mukaan mainoskampanjan huomioarvo kasvaa jopa 66 %, kun siinä hyödynnetään sekä klassista että digitaalista ulkomainontaa. Molemmat mainokset nähneillä vastaajilla oli myöskin 10 % voimakkaampi mielikuva mainostaneesta brändistä sekä he voisivat harkita brändin valitsemista todennäköisemmin kuin vastaajat, jotka olivat nähneet ainoastaan staattisen tai digitaalisen mainoksen.

  tilaa uutiskirjeemme TARJOUSPYYNTÖ Seuraa meitä facebookissa

 

LÄHTEET
1. Luku on laskettu Kauppakeskus Kampin liikkeiden aukioloaikojen mukaan. Värityskuva väritettiin 635 kertaa viikon aikana.
2. OTC-luku eli Opportunity to Contact. Luku ilmaisee, kuinka monella on ollut teoreettinen mahdollisuus katsekontaktiin. Ulkomainonta käyttää OTC-termiä selvennykseksi muiden medioiden, kuten television ja lehtien käyttämästä OTS/OTH -termeistä, joita käytetään kuvaamaan keskimääräistä toistoa.
3. Kinetic: Digital Eye and Face Tracking (2009)
4. Clear Channel Australia: The Context Effect (2016)
5. Clear Channel: Adshel Live The Dynamic Difference (2016)

 

 

Ostosympäristö - lue asiakastarinoita

Polarin Motion-erikoistoteutus osallistutti yleisöä

Ostosympäristö

Polarin Motion-erikoistoteutus osallistutti yleisöä

Polarin kampanja osallistutti ja sai aikaan Top of Mindia POLAR ARJEN SANKARIT Kampanjan tavoite:...
Lue lisää
L'Oréal lanseerasi uutuustuotteen hyödyntäen realistista 3D-toteutusta

Ostosympäristö

L'Oréal lanseerasi uutuustuotteen hyödyntäen realistista 3D-toteutusta

L'Oréalin uutuustuote Revitalift Clinical Vitamin C Serum lanseerattiin upealla 3D-toteutuksella....
Lue lisää

Kaupunkiympäristö - lue asiakastarinoita

Ulkomainoskampanja kasvatti Elisan myymäläkävijämääriä 6,3 %

Kaupunkiympäristö

Ulkomainoskampanja kasvatti Elisan myymäläkävijämääriä 6,3 %

Elisa halusi todentaa ulkomainonnan vaikutuksen myymäläkävijämääriin. ToinenPHD tutki, kuinka...
Lue lisää
Lumoral esittäytyi näyttävästi vaikuttavalla ulkomainoskampanjalla

Kaupunkiympäristö

Lumoral esittäytyi näyttävästi vaikuttavalla ulkomainoskampanjalla

Koite Health Oy:n uusi innovaatio Lumoral esiteltiin yleisölle Helsingin ydinkeskustan näyttävillä...
Lue lisää
Luokkakokous 3 -elokuva − 15 minutes of fame

Kaupunkiympäristö

Luokkakokous 3 -elokuva − 15 minutes of fame

Suomalaisen komediatuotannon johtotähdet palaavat valkokankaalle, kun Luokkakokous 3 -elokuva saa...
Lue lisää