09.2.2018 | Digitaalinen mainonta, Erikoistoteutus

Lidl avasi ikkunan Aasiaan

”Halusimme kokeilla hieman jotain uutta teemaviikkojen kampanjoinnissa. Nyt suomalaiset saavat pienen maistiaisen aasialaisen ruoan lisäksi myös aasialaisesta kulttuurista”, kertoo Lidl Suomen markkinointipäällikkö Seppo Niemelä.

Tämän viikon ajan Kampin ostoskeskuksen pohjakerroksessa sijaitsevan digitaalinen mainoslaite on suorassa yhteydessä 24/7 yhteen Singaporen keskustassa sijaitsevaan digitaaliseen mainoslaitteeseen. Laitteiden välillä toimii jatkuva live stream, jossa on myös mikrofoni ja äänet. Keskustelua voi käydä täysin reaaliaikaisesti Helsingin ja Singaporen välillä.

”Digitaalisen ulkomainonnan suunnannäyttäjänä Clear Channel on yhdessä innovatiivisen asiakkaan kanssa mahdollistanut sen, että reaaliaikainen yhteys kahden maanosan välillä on mahdollista.” iloitsee Clear Channelin brand manager Pilvi Rissanen

Kampanjan on suunnitellut mainostoimisto Folk. Ikkuna Aasiaan on tuotettu yhdessä Clear Channelin ja Inuitsin kanssa.

“Tartuimme suurella mielenkiinnolla Clear Channelin meille tarjoamaan tekniseen haasteeseen. On mahtavaa nähdä miten ihmiset reagoivat siihen, kun yhtäkkiä voi kommunikoida reaaliajassa ulkomainospinnan kautta mannerten välillä.“, sanoo Inuitsin tekninen johtaja Sampo Pihlaja

Katso video Lidlin toteutuksesta

 

Tutustu myös Clear Channelin monipuolisiin ulkomainosratkaisuihin.

tutustu ratkaisuihimme

 

Haluatko kuulla lisää erikoistoteutuksistamme? Kerromme niitä mielellämme, ota yhteyttä myyntiin.