29.5.2018 | Digitaalinen mainonta
Store Digital-verkosto laajenee
Pääkaupunkiseudun osuuskauppa HOK-Elannon ja Uudenmaan osuuskauppa Varuboden-Oslan alueella Clear Channel on tarjonnut yksinoikeudella Store-mainosverkostoa kaikissa osuuskauppojen päivittäistavarakaupoissa. Nyt verkosto laajenee, kun mukaan saadaan osuuskauppa Arinan Prismat Pohjois-Suomesta.
- Yhä useammin ostopäätökset tehdään kaupan sisällä ja harvemmin pitäydytään valmiiksi tehdyssä kauppalistassa. Viimeinen muistutus vaikka tuoteuutuudesta kannattaa tuoda mahdollisimman lähelle kaupan hyllyä. S-ryhmän myymälöissä tämä on enenevissä määrin mahdollista, sanoo Clear Channelin myyntijohtaja Ville Bergman.
Laajennuksen myötä Clear Channelin Store-verkosto 200 myymälässä kattaa noin neljänneksen S-ryhmän päivittäistavaramyymälöistä ja tavoittaa jo yli 14 miljoonaa silmäparia viikoittain. Arinan alueelle tulee yli 120 näyttöä kahdeksaan Prismaan.
Suomen päivittäistavarakaupan myynti vuonna 2017 oli noin 17 600 miljoonaa euroa (Nielsen 2017). S-ryhmän osuus koko markkinasta on 45,9% tehden siitä markkinajohtajan suurissa ja keskikokoisissa myymälätyypeissä.
Kuluttajatutkimusyhtiö Nielsenin mukaan suomalaiset käyvät päivittäistavaraostoksilla keskimäärin kolme kertaa viikossa ja ostavat yli 20€ arvosta tuotteita kerrallaan. Kertaostoksien arvon määrä on kasvanut 50% viimeisen kymmenen vuoden aikana. Prismoissa keskiostoksen määrä on kaksinkertainen keskiarvoon verrattuna.
Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä!
Myyntijohtaja, Ville Bergman
0207 312 043
sales(a)clearchannel.fi
0207 312 010
Jaa sisältö: