Ulkomainonta huomataan! Ulkomainonta tavoittaa ja vaikuttaa. Se tekee näkyväksi – oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hyvä ulkomainoskampanja tukee brändin rakentamista.
Ulkomainonnan hyödyt lanseerauskampanjoissa puhuvat puolestaan. Koska ulkomainonta on massamedia, on sen tavoittavuus omaa luokkaansa. Kaupunkien vilkkaimmilla paikoilla sijaitsevat mainostaulumme tavoittavat hetkessä suuret yleisömäärät. Lisäksi ulkomainonnassa viesti kohdataan useamman kerran kampanjan aikana.
Ulkomainonnassa lanseerauskampanjat ovat räätälöitävissä tarpeen mukaan. Ulkomainonta tekee brändin näkyväksi oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tukee näin brändin maineen rakentamista. Sijoitettuna liikenteen reiteille sekä ostosympäristöihin ulkomainonta voidaan kohdistaa kuluttajille lähellä ostopäätöstä. Lanseerauskampanjoissa voi hyödyntää myös näyttäviä erikoisratkaisuja. Luovalla ratkaisulla brändi saa valtavan määrän huomioarvoa.
Ulkomainonnan avulla brändi jalkautetaan ihmisten tietoisuuteen. Se on kustannustehokas ja joustava mainosratkaisu. Ulkomainonta saa aikaan huomaamista, harkintaa ja ostopäätöksiä.
Suuret digitaaliset mainospinnat parhailla paikoilla tarjoavat ainutlaatuisen estradin myös lanseerauksille. Suurilla digitaalisilla mainospinnoilla voi puhutella suurta yleisöä ja tavoittaa kuluttajat premium-mainospaikoilla – moderneilla ja huomiota herättävillä ratkaisuilla. Digitaaliset ulkomainokset välittävät tehokkaasti sekä aktivoivia taktisia viestejä että tunteisiin vetoavia brändillisiä viestejä.
Digitaalisuus on avannut lukemattomia mahdollisuuksia näyttävien erikoisratkaisuiden toteuttamiseen. Kampanjoissa on mahdollista toteuttaa liikkuvan kuvan lisäksi muun muassa ajankohdan mukaan vaihtuvaa sisältöä sekä vuorovaikutteisuutta kuluttajien kanssa. Digitaalisten ratkaisuiden hyödyntäminen kekseliäällä tavalla tarjoaakin sinulle erinomaisen tilaisuuden näyttäytyä voimakkaana edelläkävijänä.
Mall of Tripla lanseerattiin näyttävästi ulkomainosverkostossamme. Lanseerauskampanjaan valikoitu näyttävä kirjo erilaisia mainospintoja – ohjaavia jättitauluja, rautatieasemia ympäristöineen sekä isoja pintoja. Helsingin päärautatieasemalla 2-puoliset Megabannerit herättelivät junamatkustajien huomiota ja myös lentomatkustajia muistutettiin Mall of Triplan avauksesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentoasemaltahan pääsee kätevästi 22 minuutissa Mall of Triplaan ostoksille, syömään ja viihtymään. Airport on uniikki mainosympäristömme, joka tarjoaa parhaan tarttumapinnan muun muassa ostovoimaiseen yleisöön ja aktiivisiin kuluttajiin.
Mall of Triplan lanseerauskampanjassa näyttäviksi mainospinnoiksi valikoituvat The Rex ja The Fame.
Haluaisitko toteuttaa huomiota herättävän ja mieleenpainuvan lanseerauskampanjan kanssamme?
Kerromme inspiroivista mahdollisuuksista mielellämme lisää.