28.4.2022 | Ostosympäristö, Kaupunkiympäristö, Promootiot

Miksi asiakkaan kohtaaminen on tärkeää? | Promootiopaikat

Palvelujen ja päivittäisten kohtaamisten siirtyessä yhä enenevissä määrin verkkoon kuluttajan kohtaaminen on tullut aikaisempaa haastavammaksi, mutta samaan aikaan face-to-face -kohtaamisten merkitys on kasvanut.

 

Face-to-face -kohtaamiset koetaan kolmanneksi tehokkaimmaksi keinoksi saada uusia asiakkaita.1 Vuorovaikutus kasvokkain on henkilökohtaisempaa, luotettavampaa ja ihmisläheisempää verrattuna esimerkiksi ihmisen tai robotin kanssa käytyihin keskusteluihin chatissa. Pelkkiä kustannuksia vertaillessa virtuaalinen kommunikointi saattaa olla halvempi vaihtoehto, mutta asiakkaan henkilökohtainen lähestyminen tuo myynti- ja esittelytilaisuuksiin paljon lisäarvoa ja tehokkuutta.

 

Tuo brändisi lähelle asiakasta

Kasvotusten brändiä on helpompi lähestyä, sillä yrityksen edustajan kanssa voidaan käydä keskustelua ja esittää tarvittaessa kysymyksiä. Myös vastausten saaminen keskustelun kautta on asiakkaalle helpompaa kuin niiden etsiminen verkkosivuilta, mikä osaltaan parantaa asiakaslähtöisyyttä.

Osa asiakkaista voi myös kokea tietojen selvittämisen netin kautta liian vaivalloiseksi, jolloin saatetaan päätyä valitsemaan jokin muu, itselle tutumpi tuote. Face-to-face -vuorovaikutus onkin erityisen tärkeää silloin, kun halutaan herättää uusien asiakkaiden kiinnostus brändiä kohtaan ja saada aikaan kokeilua.

 


Vain mielikuvitus on rajanasi

Asiakaslähtöisyyden lisäksi face-to-face -myyntitilanteilla on myös muita etuja. Kauppakeskusten promootiopisteitä hyödyntämällä voidaan järjestää esimerkiksi tuotemaistatuksia ja -jakoja, erilaisia tapahtumia tai avata pop-up -myyntitiskejä. Vaikka tavanomaisetkin ratkaisut ovat tehokkaita, ei promootiotilanteen tarvitse noudattaa perinteistä kaavaa - toteutusmahdollisuuksissa vain mielikuvitus on rajana!

Halutessasi voit siis suunnitella yksilöllisen, kekseliään toteutuksen: jopa pieniä konsertteja on järjestetty. Promootioilla herätät takuuvarmasti kuluttajien huomion joko pisteillä olevan väenpaljouden tai näyttävien lavasteiden ansiosta. Myös tutkimusten mukaan promootiot ovat tehokas keino saadaan aikaan harkintaa ja kokeilua.2 

tutustu promootiopaikkoihin

 


Näy koko ostopolun ajan

Promootiot ovat näyttävä markkinointikeino jo itsessään, mutta erityisen tehokkaita tuloksia saat aikaan varmistamalla brändisi näkyvyyden kuluttajan ostopolun jokaisella hetkellä. Suuren tavoittavuuden lisäksi ulkomainonta takaa erinomaisen toiston kampanjallesi, mikä on tärkeää mainosviestin välittymisen kannalta. Myös tutkimustiedon perusteella ulkomainonta on tehokas väline tavoittaa kuluttajat heidän ollessa liikkeellä.

Ostopolkututkimuksemme3 mukaan 88 % suomalaisista on kiinnittänyt ulkomainontaan huomiota ostosmatkan aikana ja seitsemän kymmenestä kertoo kiinnostuneensa mainostetusta tuotteesta tai palvelusta matkalla nähdyn mainoksen perusteella. Ulkomainonta ohjaa myös ostamaan, sillä jopa 68 % suomalaisista kertoo vierailleensa ostospaikassa matkalla kohdatun mainonnan perusteella.

Varmistamalla näkyvyyden auto- ja kävelyteiden varsilla lisäät tietoisuutta yrityksestäsi heti ostopolun ensiaskelilla. Kauppakeskuksen sisällä vakuutat harkintavaiheessa olevat kuluttajat, jotka tulisi saada inspiroitumaan ja kiinnostumaan brändistäsi. Kauppakeskukset ovatkin otollinen mainosympäristö, sillä siellä liikutaan avoimin mielin: 42 % suomalaista kertoo ostaneensa jonkin kauppakeskuksen mainosnäytöllä näkemänsä tuotteen.3

Tutustu ostopolkututkimukseen Tutustu Kaupunkiympäristö-tuotteisiin

 

 

Löydä tarpeisiisi sopiva kokonaisuus

 

Promootiot ovat kuluttajia aktivoiva ja myyntiä lisäävä tapa mainostaa, joten niiden avulla tavoitat asiakkaasi tehokkaasti. Tarjoamme käyttöösi Suomen parhaat promootiopaikat lukuisissa kauppakeskuksissa, Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä muissa liikenneterminaaleissa. Valikoimaamme kuuluu yli 250 yksittäistä promootiopaikkaa yli 30:ssä eri lokaatiossa.

Laaja tarjontamme vastaa monipuolisesti erilaisiin tarpeisiin, sillä meiltä löytyy sekä pieniä ja kustannustehokkaita että uljaita premium-paikkoja.

 

Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää! Voit myös tutustua promootiopaikkoihimme osoitteessa promootiopaikat.fi.

TARJOUSPYYNTÖ promootiopaikat.fi

 

 


LÄHTEET:

1: DMA; ICM Research Customer Acquisition Barometer 2015 Report, page 15
2: CCS/Carat 2016
3: Clear Channel: Ostopolkututkimus (2018)