Store Digital -verkostomme kasvutahti on ollut huimaa. Elokuussa näyttöjen määrä ylitti jo 2000 rajan, kun verkosto laajeni 48:aan uuteen myymälään Pohjois-Suomen ja Pirkanmaan alueilla. Myymälämäärä on alle kolmessa vuodessa kasvanut 65 % ja kasvu tulee..
Lue lisää
Toteutimme maaliskuussa 2023 Norstat Finlandilla kuluttajatutkimuksen, jossa selvitettiin kahdeksan pääkategorian ja yli 70 tuoteryhmän osalta miten ostopäätös eri tuotteissa syntyy. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–79-vuotiaat päivittäistavarakaupoissa..
Lue lisää
Tiesitkö, että joka viides 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista asioi ruokakaupassa päivittäin tai lähes päivittäin ja 97 % viikoittain? Tämä selviää vastikään toteutetusta tutkimuksesta (Taloustutkimus 2022, n=564), jonka tuloksiin sukellamme seuraavaksi..
Lue lisää
Kilpailun lisääntyminen ja markkinaympäristön muutokset edellyttävät yrityksiltä entistä kehittyneempiä tapoja herättää asiakkaan ostokiinnostus ja mitata mainonnan onnistumista sekä tuloksellisuutta. Smart Marketingin ja Clear Channelin Store Digital..
Lue lisää
On arvioitu, että 40 minuutin kauppareissun aikana kuluttaja näkee jopa 500 hintaviestiä. Tämä tarkoittaa 125 viestiä minuutissa ja 2 viestiä sekunnissa. Hinnan lisäksi asiakkaan huomiosta kilpaillaan pakkausdesignin, tuotteen esillepanon,..
Lue lisää
Tiesitkö, että 88 %1 suomalaisista on kiinnittänyt huomiota ulkomainontaan ostosmatkan aikana? Paras hetki mainostaa on silloin, kun henkilö on juuri astumassa ruokakauppaan sisään. Asiakkaat eivät ainoastaan näe mainostasi myymälään tullessaan, vaan ovat..
Lue lisää
Lähenevä kesä houkuttelee kuluttajia erilaisten aktiviteettien ja tuotteiden sekä palveluiden pariin. Kesä onkin mainostajalle erinomaista aikaa, sillä aurinkoinen lomakausi saa kuluttajat käyttämään tavanomaista enemmän rahaa sekä kokeilemaan uusia..
Lue lisää
Store Digital on uniikki mainosverkosto, jonka avulla kasvatat tuotteesi myyntiä. Verkoston mainosnäytöt sijaitsevat S-ryhmän päivittäistavarakaupoissa tai niiden välittömässä läheisyydessä noin 400 myymälässä, yli sadalla paikkakunnalla. Store Digital..
Lue lisää
Päivittäistavarakaupoissa mainostaminen kannattaa! Koronatilanteesta huolimatta suomalaiset käyvät yhä säännöllisesti ruokaostoksilla, sillä kaksi kolmesta asioi ruokakaupassa 2–3 kertaa viikossa. Myymälämainonta vaikuttaa tutkitusti ostopäätökseen ja se..
Lue lisää
Korona-aika on omiaan rikkomaan rutiineja, sillä se on pakottanut muuttamaan käyttäytymistä nopeasti ja organisoimaan arjen uudelleen. Ihmiset kaipaavat vinkkejä siihen, mitä tehdä ja mitä ostaa. Myös kesäkausi saa ihmiset käyttämään enemmän rahaa ja..
Lue lisää