28.9.2021 | Kauppakeskusmedia

Ääni yhdistyy liikkuvaan kuvaan innovatiivisessa kampanjatoteutuksessa

Ulkomainonta ja äänimainonta kampanjakeinoina James Bond -elokuvan lanseerauksessa

James Bondin ääni voi tällä viikolla yllättää pääkaupunkiseudulla liikkujat, sillä Clear Channelin ja Mall Voicen yhteistyössä toteuttama uuden Bond-elokuvan lanseerauskampanja näkyy ja kuuluu kauppakeskusten digitaalisilla mainosnäytöillä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun digitaaliseen ulkomainoskampanjaan liitetään kauppakeskusten äänimainonta.

Digitaaliset pintamme mahdollistavat upeat kampanjatoteutukset, ja ääni lisää liikkuvan kuvan suurta huomioarvoa entisestään. Erityisen kiehtovaa on se, että SF Studios otti uuden ratkaisun osaksi uuden 007-elokuvan lanseerausta. Odotan mielenkiinnolla, millaisen vaikutuksen kampanja saa aikaan,” Digital CMS & Project Manager Darius Skaudis Clear Channelilta kertoo.

Kampanja näkyy ja kuuluu pääkaupunkiseudulla uuden 007 No time to die -elokuvan ensi-iltaviikolla 27.9.–3.10. Mukana on 11 kauppakeskusta ja kaikkiaan 225 digitaalista näyttöä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Alansa huiput yhteistyössä

Uudenlainen ja uniikki ulkomainoskampanja syntyi kahden oman alansa edelläkävijän yhteistyönä. Clear Channelin modernit näytöt mahdollistavat näyttävät digitaaliset kampanjatoteutukset, kun taas Mall Voice on kauppakeskusten äänimainonnan ehdoton kärkinimi Suomessa.

Äänimainonta on mahdollisuuksia täynnä ja olemme innoissamme yhteistyöstä Clear Channelin kanssa. Taustalla on varsin pitkä kehitystyö niin teknisten kuin palvelumuotoilullisten teemojen ympärillä. Kuvan ja äänen laadukas yhdistäminen haastavassa kaupallisessa tilassa ei ole ihan triviaali temppu - varsinkaan tällaisessa useiden keskusten ja satojen digitaalisten mainosnäyttöjen kampanjassa. Yhteistyö on ollut mutkatonta ja molempien yhtiöiden ammattilaisista on kiteytynyt loistava moniosaajatiimi, jonka aikaansaannoksista nyt saadaan nauttia tämän täysin uudenlaisen mainosratkaisun muodossa. toimitusjohtaja Olli Gestranius Mall Voicesta sanoo.

Kampanja näkyy ja kuuluu seuraavissa kauppakeskuksissa: Sello, AINOA, Iso Omena, Columbus, Flamingo, Jumbo, Forum, Tripla, Kaari, Dixi ja Myyrmanni.

 

 

Clear Channel Suomi Oy

Clear Channel Suomi Oy valtakunnallinen ulkomainosyhtiö. Olemme osa globaalia Clear Channel Outdoor -konsernia. Mainosratkaisumme tavoittavat halutun kohderyhmän niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Mainoslaiteverkostomme sijaitsevat kaupunkien keskustoissa, suosituimmissa kauppakeskuksissa ja myymälöiden sisällä, vilkkaimpien teiden varsilla, Helsingin Satamassa ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Clear Channelin tavoitteena on vähentää liiketoiminnan aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Otamme vastuullisuuden huomioon kaikessa toiminnassamme. Tahdomme tarjota asiakkaillemme entistä kestävämpiä ratkaisuja ympäristön kuormitusta vähentämällä, energiatehokkuutta parantamalla ja kierrätystä lisäämällä.

 

Mall Voice Oy

Mall Voice Oy on kauppakeskusmainontaan keskittynyt suomalainen yritys, joka vastaa yli 70 suomalaisen kauppakeskuksen yleisten alueiden äänimaailmasta ja -mainonnasta. Yhtiön mainontaverkosto tavoittaa viikoittain yli 1,5 miljoonaa eri kuluttajaa.

Mall_Voice_logo_slogan

 

Tiedustelut

Clear Channel Suomi Oy: Digital CMS & Project Manager Darius Skaudis, 040 1782829 darius.skaudis@clearchannel.fi

Mall Voice Oy: toimitusjohtaja Olli Gestranius, 040 750 6873, olli.gestranius@mallvoice.com, www.mallvoice.com