03.03.2022 | Uratarina

Clear Channelilla jo vuodesta 2014: Account Manager Sami Leinonen

– vaihtelevuus pitää työn kiinnostavana

Account Managerina eli myyjänä toimiva Sami Leinonen aloitti Clear Channelin paikallismyyntitiimissä toukokuussa 2014. Sittemmin Sami on päässyt kehittämään osaamistansa New Business -tiimissä, jonka jälkeen hän siirtyi nykyiseen tiimiinsä eli Outdoor Sales -tiimiin.


Kuten monet muut clearilaiset, myös Sami haki Clear Channelille ystävänsä suosituksesta. Hakeminen kannatti, sillä Sami on viihtynyt yrityksessä jo yli seitsemän vuotta – viihtymisen salaisuudeksi Sami paljastaa vaihtelevan ja monipuolisen työnkuvan, joka pitää työn kiinnostavana ja innostavana vuodesta toiseen. Yrityksen osalta parasta antia ovat Samin mukaan ihmiset ja yhdessä luotu hyvä yhteishenki.

Yhteistyötä yli tiimin ja organisaation rajojen


Myyjänä Sami vastaa nimetyistä asiakkuuksista. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa myynnin ja asiakkuuksien kehittämisen suunnittelu, asiakastapaamiset sekä tapaamiset media- ja luovien toimistojen kanssa. Kansainvälistä yritysmarkkinointia opiskellut Sami toimii myös Clear Channelin kansainvälisen myynnin yhteyshenkilönä. Työhön kuuluukin monipuolinen vuorovaikutus ja yhteistyö yli tiimin sekä organisaation rajojen, niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

”Omasta organisaatiosta teen eniten yhteistyötä tiimin vetäjän sekä kampanjasuunnittelun kanssa. Teen yhteistyötä myös osastojen yli – eniten markkinoinnin ja tutkimuksen sekä tuoteosaston ihmisten kanssa. Työskentelen päivittäin myös tiettyjen mediatoimistojen kanssa suurimpien asiakkuuksieni puitteissa. Yhteistyö kollegoiden kanssa on mukavaa. Useimmiten se on esimerkiksi sparrailua ja asioiden kehittämistä yhdessä,” Sami kuvailee monipuolista vuorovaikutusta työssään.


Työssä inspiroi vaihtelevuus, omaehtoisuus ja toimiva organisaatio


Samin mukaan on vaikea kuvailla yhdenlaista tyypillistä työpäivää ja juuri vaihtelevuus on työssä kiinnostavaa. Välillä päivät kuluvat asiakkaille vastaillessa, toisinaan ne ovat täynnä erilaisia tapaamisia, ja välillä taas tulevan suunnittelua sekä aktiivista ja oma-aloitteista asiakkaiden kontaktointia.

Samilla on paljon kokemusta erilaisista myyntitiimeistä ja organisaatioista, sillä hän on työskennellyt koko uransa myyntiin liittyvissä tehtävissä. Ennen Clear Channelille tuloa hän on toiminut muun muassa design-, sisustus-, muoti- ja action sport -tuotteiden parissa, niin tuonnin, tukkumyynnin kuin vienninkin puolella.

Clear Channelin työyhteisön vahvuuksia ovat Samin mukaan etenkin yhteisen tavoitteen eteen työskentely ja vapaus. Hän viihtyy Clear Channelilla erityisesti mukavan työyhteisön, hyvän tapakulttuurin sekä toimivan ja kivan organisaation ansiosta.

 




3 ensimmäistä sanaa, jotka tulevat mieleen Clear Channelista:
kiva työ paikka 😊

Kollegoitani kuvailen seuraavalla lauseella: Meillä on paljon erilaisia ihmisiä ja se tuo rikkautta työyhteisöön.

Tällä hetkellä minua inspiroiva ulkomainosratkaisu: Fortumin luovat palvelubrändäykset lentoasemalla ovat mielestäni erittäin hyviä esimerkkejä erilaisesta kodin ulkopuolisesta mainonnasta.

Fortum-palvelubrändäys