17.3.2023 | Digitaalinen mainonta, Kohderyhmätieto/asiakasymmärrys
4 tapaa kohdentaa ulkomainoskampanjoita
Massamedian maineesta huolimatta ulkomainontaa voi monipuolisesti kohdentaa yleisön, ajankohdan, lokaation sekä kontekstin perusteella. Kohdennetut, relevantit ja kontekstuaaliset markkinointiviestit parantavat asiakaskokemusta sekä kehittävät brändiä. Ulkomainonnan tavoittaessa lähes jokaisen suomalaisen voit tavoittaa lukuisia kontakteja myös hyvin tarkkaan rajatussa kohderyhmässä. Tutustu alta neljään keinoon kohdentaa ulkomainontaa!
1 . Yleisö eli kohderyhmä
Kohderyhmäperusteinen ulkomainonnan suunnittelu on kehittynyt ja tarkentunut merkittävästi viime vuosien aikana. Meillä on monipuolisia valmiita kohderyhmiä ja lisäksi räätälöimme kohderyhmiä tarpeesi mukaan.
Kohdentaminen voi perustua esimerkiksi seuraaviin kriteereihin:
|
|||
Demografia |
Koulutus tai |
Elämänvaihe |
B2B/B2C |
2. Ajankohta
Kohdentamalla mainoksen tiettyyn ajankohtaan, kuten kellonaikaan, viikonpäivään tai juhlapyhään mainonnasta voidaan tehdä katsojalleen relevantimpaa. Tutkimuksen mukaan aikakohdennettu mainonta voi lisätä vaikuttavuutta* keskimäärin jopa 15 %.
Kohdentaminen voi perustua esimerkiksi seuraaviin kriteereihin:
|
|
|
Aamu/lounasaika/ilta |
Viikonpäivä |
Juhlapyhä |
Ajankohdan mukaan kohdennetussa mainoskampanjassa mainostaja toimittaa eri ajankohtiin tarkoitetut mainosviestit – esimerkiksi erilaisen viestin aamutunneiksi, lounasajaksi ja iltapäiväksi. Viestin varioiminen on helppoa: muutoksen voi tehdä tekstiin, kuvitukseen tai kumpaankin. Useamman aineiston toimittamisesta ei myöskään koidu lisäkustannuksia, vaan yhteen kampanjaan voi toimittaa jopa 6 eri aihetta. Kampanja voidaan tarvittaessa myös suunnitella siten, että se näkyy vain tiettynä ajankohtana.
3. Lokaatio
Aikakohdentamisen ohella sijainnin mukaan kohdennettu mainonta voi lisätä vaikuttavuutta (+17 %), sillä se tekee mainonnasta relevantimpaa ja siten tehokkaampaa.
Kohdentaminen voi perustua esimerkiksi seuraaviin kriteereihin:
|
|
Tietty sijainti |
Point of Interest (haluttu kohdepiste) |
Lokaatiokohdennetussa kampanjassa mainostaja toimittaa eri sijainteihin tarkoitetut mainosviestit – esimerkiksi erilaisen viestin kaupunginosan mukaan tai lentoasemalla erilaisen viestin Schengen ja Non-Schengen -alueille. Kuten ajankohdan mukaan kohdennetussa mainonnassa, myös sijaintiperusteissa mainonnassa viestin varioiminen on helppoa, eikä siitä koidu lisäkustannuksia: 6 eri aihetta sisältyy kampanjan aineistonhallintakustannuksiin.
4. Konteksti
Tutkimuksen mukaan relevantin sisällön yhdistäminen relevanttiin ajankohtaan voi parantaa vaikuttavuutta jopa 32 %. Relevantti sisältö voi olla esimerkiksi kaupunginosaan kohdennettu sisältö.
Kohdentaminen voi perustua esimerkiksi seuraaviin kriteereihin:
|
|
Reaaliaikainen datalähde |
Ajankohta ja lokaatio yhdistettynä |
Kontekstisidonnaisessa kampanjassa mainostaja toimittaa eri sijainteihin tarkoitetut mainosviestit – esimerkiksi erilaisen viestin kaupunginosan mukaan. Kuten ajankohdan mukaan kohdennetussa mainonnassa, myös sijaintiperusteissa mainonnassa viestin varioiminen on helppoa, eikä siitä koidu lisäkustannuksia: 6 eri aihetta sisältyy kampanjan aineistonhallintakustannuksiin.
Tiesitkö?
1. Yleisön perusteella kohdennetun mainoskampanjan suunnittelu aloitetaan määrittelemällä haluttu kohdeyleisö, jonka jälkeen Clear Channel tarjoaa joko valmista tuotetta tai räätälöityä kampanjakokonaisuutta kohderyhmän mukaan. Hyödynnämme kohderyhmäsuunnittelussa useita laajoja datalähteitä ja kohdentamiseen kehittämiämme edistyneitä suunnittelutyökaluja, jolloin kohdentaminen on tarkkaa ja tehokasta.
2. Ajan, lokaation tai kontekstin mukaan kohdennettu mainonta voidaan toteuttaa perinteisesti, jolloin mainostaja toimittaa eri viestivariaatiot ja ohjeistuksen niiden kohdentamisesta, ja kampanjasuunnittelutiimimme kohdentaa aineistot oikein. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous »
3. Ajan, lokaation tai kontekstin mukaan kohdennettu mainonta voidaan toteuttaa dynaamisesti, jolloin mainostaja toimittaa HTML-5-paketin tai URL-linkin. Mikäli mainostaja hyödyntää jo display-mainontaa, on HTML-5-paketin tai URL-linkin toimittaminen helppoa. Lue lisää dynaamisesta mainonnasta »
4. Ajan, lokaation tai kontekstin mukaan kohdennettu mainonta voidaan toteuttaa ohjelmallisesti, mikäli käytetty ostoalusta mahdollistaa kohdentamisen halutulla tavalla. Lue lisää ohjelmallisesta ostamisesta »
- Lähteet: The Moments of Truth, Clear Channel UK, JCDecaux UK & Posterscope, 2020 *vaikuttavuus = brain response
Jaa sisältö: